Neulakinnas

Foorumilla ehdinkin jo kertoa neulakintaan teosta. Kerrotaanpa täällä hieman laajempi tarina aiheesta.

Joskus kauan sitten jossakin keskiaikatapahtumassa minulle yritettiin opettaa neulakinnasta hieman tuskastuneella menestyksellä. En ole oikein käsityöguru, osaan neuloa villasukat enkä juuri muuta sitten osaakaan. Hinku oppia on kuitenkin kova - valitettavasti vasta nyt kun ei ole ketään opettamassa.

KinnasneulatMInulla on jo kolme kinnasneulaa olemassa. (Kuvaa klikkaamalla näet isomman kuvan, joka löytyy myös galleriasta.) Yhden ostin yllä mainistemastani keskiaikatapahtumasta ja kaksi on Johanin katajasta tekemiä. Nyt Johan innostui aloittamaan uudelleen erään projektinsa - hän aikoo tehdä neuloja ja muuta mukavaa hirvenluista. Niinpä kaivoin naftaliinista myös oman innostukseni yrittää ymmärtää neulakintaan tekoa.

Tämä ei ollut myöskään ensimmäinen kerta kun yksinäni yritän saada neulalla jotakin muutakin aikaan kuin epämääräistä solmumyttyä. Minulla on ollut kirjastosta lainassa jo tovin Brodénin Nålbinding-kirja (johon viitataan lähes jokaisella suomenkielisellä neulakinnassivustolla), jossa on melkoisen yksityiskohtaisen oloisesti selitetty neulakintaan tekoa. Niiden ohjeiden ymmärtämistä vaikeutti kovasti se, että en satu osaamaan ruotsia. Netistä löytyy ohje jos toinenkin, mutta niistäkin tuntuu aina puuttuvan jokin olennainen tieto - siis mihin suuntaan neula tässä vaiheessa onkaan, miten näiden lankojen pitäisi olla peukalolla jne.

Tällä yrityskierroksella tajusin vihdoin olennaisen seikan: neulakinnasta voi tehdä todella monella eri tavalla. Eri ohjeissa ei pelkästään ole erilaisia aloitustapoja, vaan niissä on myös kuvattu aivan eri tekniikoita. Viikingit ilmeisesti aloittivat kintaansa spiraalimaisesta kiekosta, kun täällä päin tehdään ensin suoraa pötköä jolloin kärjestä tulee lättänämpi. Tätä itäisempääkin tyyliä voi tehdä ainakin suomeksi ja venäjäksi.

Pelastava löytö oli lopulta Satu Hovin sivuilta (http://www.katajahovi.org/SatuHovi/neulakinnasRekonstr.html) löytynyt linkki Krista Vajannon graduun vuodelta 2003 (http://www.vajanto.net/gradu/). Hänen tutkielmaansa liittyy myös havainnollistavat videot, joiden avulla vihdoin sain suomeksi neulottua neulakinnasta syntymään!

Kun lopulta pääsin alkuun, kinnas syntyikin kohtalaisen nopeasti. Oikealla on hetki sitten otettu kuva kintaan kärjestä. (Kuvaa klikkaamalla näet isomman Neulakintaan kärkikuvan, joka löytyy myös galleriasta.) Eilen illalla onnistuin ensimmäisen kerran tekemään toimivan aloituksen, ymmärsin vihdoin kuinka siirrytään toiselle kierrokselle ja vieläpä opin tekemään levennyksiäkin. Aloituksesta ei ole mennyt kauhean montaa tuntia että olen päässyt tähän asti vaikka olen täysi aloittelija.

Laittelen lisää kuvia kuvagalleriaan kunhan kinnas etenee ja kerron täällä mukinoissakin kuinka työ sujuu.