Metan mukinoiden paluu!

Metan mukinat saavuttivat aikoinaan hämmentävän suosion Savilahden sivustolla. Nyt minulla on mahdollisuus aloittaa uudestaan mukinoiden mutisemisen kun käytössämme on ihan blogin pitämiseen suunniteltu systeemi.

Edelliset Metan mukinat syntyivät lähinnä tarpeesta selittää, miten sivusto on päivittynyt, mistä mahdolliset ongelmat sivuston kanssa johtuivat yms. Siinä sivussa päädyin mainitsemaan sanalla tai kahdella mundaanista elämästäni sekä tilittämään keskiaikaseuran toiminnasta, hauskoista tapahtumista jne. Jatkanen samalla linjalla nyttenkin vaikka en olekaan yksin vastuussa sivuston päivittämisestä.

Kuinka ollakaan, minulla on juuri sopivasti tilaisuus kertoa tapahtumasta. Eilen nimittäin oli Pähkinässä Kaarnemaan käräjät, oikein mukava ja lämminhenkinen pieni tapahtuma. Meitä oli kokoontuneena Petruksen linnaan kuusi henkeä nauttimaan Gilbertin suunnittelemista ja laittamista herkuista. Ruokailujen välillä katsoimme elokuvan "Les Visiteurs 2", hulvattoman hauska aikamatkailuelokuva (http://www.imdb.com/title/tt0120882/). Kyse oli elokuvan jatko-osasta, joten minulta meni moni ensimmäiseen osaan viittaava vitsi huomaamatta, mutta naurua riitti silti. Näistä elokuvista on tehty englanninkielinenkin versio, joka tuli TV:stä joku aika sitten ja oli myös ihan katsomisen arvoinen.

Tietysti myös pelasimme pelejä, muistelimme tanssiaskelia ja juttelimme mukavia. Tapahtuma mukavasti herätti ruokahalua muuta toimintaa varten. Noinkohan sitä tänä keväänä vielä saisi viikottaista tai edes kuukausittaista toimintaa aikaan. Ehdimme jutella mahdollisuudesta pitää yhteisiä elokuvailtoja, joista osa voitaisiin pitää Pähkinässä ja osa täällä Kaarnemaassa, jotta aina ei tarvitsisi vain jomman kumman matkustaa. Elokuvaehdokkaita riittää, joten enää puuttuu innokkuutta lyödä suunnitelmat lukkoon.

Pitänee jatkaa sivuston muiden osien kimpussa. Tänään on saatu tulille jo mm. foorumi ja nyt tämä ensimmäinen blogikirjoituskin. Ehkä uskaltaisimme kohta jopa mainostaakin sivustoamme :)