Arn - Temppeliritari (2007)

Pitkän aikaa tuo DVD lojui pöydällä ennen kuin sain elokuvan katsottua. Melkein pitää harmitella, että en katsonut jo aiemmin. Kyseisen sarjan kirjoja en ole lukenut, joten en ota kantaa siihen kuinka uskollinen elokuva on niihin suhteutettuna. On kuitenkin erittäin mukavaa huomata, että elokuvia osataan tehdä täälläkin päin. Kyseessähän on ruotsalainen filmi, eikä voi sanoa sen jäävän mitenkään jäljessä ja laadussa niin sanotun suuren maailman tuotoksille.
Elokuva oli erittäin upeaa katseltavaa. Näyttelijät ja puvustus hivelivät silmää, eikä maisemissakaan ollut valittamista. Välillä tuli mieleen nuo vanhat suomalaiset filmit, joissa rakastelukohtauksessa kamera siirtyy kuvaamaan pilviä. Pilviä ei tosin ollut, mutta koivun vihreät latvat ajanevat saman asian. Ainoat hieman kyseenalaiset pienet yksityiskohdat, jotka osuivat silmään koskivat haarniskoiden kypäräratkaisuja. Nekin olivat kuitenkin kohtuu huomaamattomia.
Juoni itsessään ei ollut turhan ennalta-arvattava ja kaikenlaista juonitelua mahtui mukaan. Pyhän maan taisteluista en muista, miten ne oikein kulkivat, mutta ei elokuvassa niihin keskitytäkkään. Kuitenkin loppuun saatiin sellainen kohtuuksissa pysyvä loppurymistely.
Tämä on kaikenkaikkiaan oikein suositeltava elokuva katsottavaksi, jos ei vielä ole nähnyt sitä, vaikka toisenkin kerran. Nyt minun on pakko katsoa se toinen osa, eikä venyttää asiaa eteenpäin. Taitaa olla huomiselle tekemistä sen parin tunnin ajan.